Uutisarkisto

Etelä-Savossa on eniten majoitusta tarjoavia maatiloja

19.04.2018

Verottajalta saaduista tiedoista käy ilmi, että Etelä-Savossa oli vuonna 2016 Suomen maakunnista eniten majoitustuloja ilmoittaneita tiloja (261). Myös tilojen ilmoittamat majoituksen myyntitulot, 4,18 miljoonaa euroa, olivat maakunnista korkeimmat.Maatilojen harjoittamaa majoitustoiminta voi olla esimerkiksi mökkivuokrausta tai muuta tilan yhteydessä harjoitettavaa (esim. aitta- tai b&b-tyyppistä) majoitusta. Maatilamatkailun muuta maata korkeampaa osuutta selittää osaltaan se, että Etelä-Savossa sijaitsevat maatilatilat ovat usein monialaisia ja tilojen tulot muodostuvat useista eri tulolähteistä. Toisaalta Etelä-Savon monipuolinen, puhdas ja rauhallinen ympäristö tarjoaa erinomaiset puitteet matkalupalveluiden tarjoamiselle ja kehittämiselle.

Maatilaverotuksen piirissä olevien, majoitustoimintaa harjoittavien maatilojen lukumäärät ja tulot eivät muun majoitustoiminnan tavoin käy ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastoista. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajat. Maatilojen majoitustoiminnan myyntitulot ilmoitetaan omana tulonlähteenään maatilaverotuksessa.

Tustustu tarkemmin maatilamatkailutietoihin täällä.

Matkailualan osaamistarpeet Etelä-Savossa
Pehmeät ja monialaiset taidot korostuvat matkailusektorilla.
19.04.2018
Etelä-Savossa on eniten majoitusta tarjoavia maatiloja
Verottajan tilastoista käy ilmi, että Etelä-Savossa on eniten majoituspalveluja myyviä maatiloja. Myös majoituksen myynnistä saadut tulot ovat ovat maakunnassa maan korkeimmat.
19.04.2018
Etelä-Savon maa- ja elintarviketalous tulevaisuuslasien läpi katsottuna
kirjoittajat: Pasi Rikkonen (Luke) ja Hanna-Maija Väisänen (Ruralia-instituutti), kuva: Pasi Rikkonen
19.01.2018