Suoraan sisältöön

Julkaistu 15.01.2021

Koronan ensimmäisen aallon vaikutukset Etelä-Savon aluetalouteen hieman muuta maata lievemmät

Koronapandemia on liikevaihdolla mitattuna aiheuttanut eteläsavolaisissa yrityksissä vähemmän vahinkoa kuin koko maassa keskimäärin. Tilanne ei kuitenkaan ole kehuttava ja vaikutukset talouteen ja hyvinvointiin tulevat usein viiveellä.

Tilastokeskuksen tammikuussa julkaisemat yritysten liikevaihdon ja henkilöstömäärän suhdannekuvaajat osoittavat, että Etelä-Savon yritysten liikevaihdon suhdannekehityksessä koronavuonna 2020 kurottiin hieman muun maan liikevaihdon kehitystä kiinni. Pandemian aiheuttama talouden taantuma on siis muualla maassa ollut keskimäärin syvempi kuin Etelä-Savon yrityksissä. Ennen koronaa, jo vuonna 2019, Etelä-Savon yritysten liikevaihdon oli jäänyt jälkeen koko maassa tapahtuneesta positiivisesta kasvukäyrästä.

Aluetasolla syvimmin vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana yritysten liikevaihto syöksyi Lapissa, joskin elpymistä tapahtui sielläkin syksyllä. Palvelualojen ahdinko vuonna 2020 näkyi myös Etelä-Savossa. Uusimmat liikevaihtoa ja henkilöstömäärää kuvaavat suhdannetiedot ulottuvat syyskuun 2020 loppuun eli niistä voidaan tarkastella koronapandemian ensimmäisen aallon vaikutuksia aluetalouteen. ELY-keskuksen tietojen mukaan myös mm. lomautettujen suhteellinen osuus on korona-aikana Etelä-Savossa ollut pienempi kuin koko maassa keskimäärin.

Vaikka Etelä-Savossa koronaepidemia ei olekaan aiheuttanut aluetalouteen suurta shokkia, tilanne ei missään nimessä ole hyvä, sillä lukuisat yksittäiset yritykset sekä tietenkin myös yksityiset henkilöt ovat kärsineet vaikeasta tilanteesta. Pandemian taloudellisten vaikutusten lisäksi myös väestön terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset, usein viiveellä tulevat, on muistettava ottaa huomioon.

Koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia Etelä-Savon työllisyyteen, yritystoimintaan, aluetalouteen ja toimialoihin seurataan kuukausittain koronakatsauksessa, joka on saatavilla Etelä-Savon maakuntaliiton verkkosivuilla esavo.fi/tilastot ->korona. Katsauksen kokoaa Etelä-Savon maakuntaliiton toteuttama Esavoennakoi 360° - Etelä-Savon ennakointihanke (ESR).

Koronapandemian vaikutukset Etelä-Savoon 15.1.2021 (pdf)

Lisätietoja Etelä-Savon maakuntaliiton ennakointiasiantuntijoilta:

Hanna Kautiainen, hanna.kautiainen(at)esavo.fi, 044 770 0519 ja

Antti Rajala, antti.rajala(at)esavo.fi, 040 610 8205